Ahdin tila

Tämän syksyn aikana olen sisustanut ahkerasti. Olohuoneen lisäksi suurimman muutoksen on kokenut Otson huone. Poika täytti kesällä 12 ja tämä on se ikä, johon on pitkään lupailtu mm. parvea ja muita isojen juttuja. Nyt tuli aika lunastaa lupaukset!

Toissa syksynä ostimme Urjalan aseman kirppikseltä metallisen pukukaapin. Väri on aivan täydellinen! Pukukaapin ovessa oli jo tarra valmiina ja siihen se sopikin. Se sai seurakseen lisää autoaiheisia tarroja. Verhot ovat Ikeasta.

Tämä täydellisyys - vanha, nahkainen TV-tuoli - löytyi paikalliselta Lähetyksen kirppikseltä. Jalkalamppu on sen naapurista, Sanerafixin kirppikseltä. Se sai hauskan lampun Ikeasta.

Mattokin on kirppislöytö, kuinkas muutenkaan. Se löytyi paikalliselta KMV-kirppikseltä.

Amerikanarkun olen ostanut jo Otson masuaikana, lentokonetaulu on tarttunut mukaan jo ajalta ennen lapsia. Se pääsi ensimmäisen kerran seinälle Otson hoitopöydän päälle.

Parvi on mieleinen. Parven lisäksi toteutui pojan toinen pitkäaikainen haave: ikioma akvaario. Otso sai sen synttärilahjaksi ja loppukesällä sitä alettiinkin rakentaa.

Vanhan terottimen ostin vuosi sitten Tampereen Kädentaitomessujen yhteydessä pidetyiltä Antiikki- ja keräilymessuilta. Karttapallo, jonka juuressa on mm. ilmapuntari, löytyi KMV-kirppikseltä.

Kai Kaimaani vahtii akvaariota hyllyllä parven alla.

Newtonin kehto on Tigerista, ötökät pääasiassa ötökkälehden kylkiäisiä.

Akvaarion hankinnan kriteereinä olivat, että se sopii taistelukalalle ja on kivan näköinen. Zooplussasta löytyi sopiva.

Akvaario sai syksyn mittaan asukkaikseen taistelukalakoiras Taiston, petokotiloita ja sukarapuja.

Viime viikolla hankittiin vielä kardinaalitetroja...

... ja albiinomonnisia. Uusien kalojen myötä akvaariossa kuitenkin puhkesi pilkkutauti. Tähän mennessä on harjoiteltu siis akvaarion hoitoa kantapään kautta. Kaikki tetrat kuolivat ja muut olivat todella sairaita. Nyt on pitkä lääkekuuri meneillään ja toivotaan, että loput kalat pelastuvat. Iloisesti syksyn mittaan lisääntynyt sukarapuklaani taitaa kuolla lääkitykseen. Tästä pilkkutautisodasta ei ilman uhreja selvitä.

Akvaarion takaiskusta huolimatta huoneessa on ihana nuoren miehen tunnelma. Täällä kelpaa tehdä läksyt ja lukea pinokaupalla kirjoja.

Joulukin on jo huoneeseen hiipinyt.

Kuusi vuotta sitten kaksi isointa ipanaa muutti omiin huoneisiin talomme laajennusosaan. Silloin portaissa oli väliaikaisesti raakalaudasta tehty kaide. Tuo väliaikaisuus venähti kuudeksi vuodeksi ja kaiteesta on tullut meille oma vitsi: se on valmis aina ensi jouluksi.

Arvatkaapas mitä! Kaide on valmis nyt, täksi jouluksi! Siinä on jopa jouluköynnös, jonka olen nauraen luvannut siihen viritellä Suurena Avajaisjouluna.

Tästä kaiteenrakennus syksyllä lähti. Kaidetarpeet hankittiin Bauhausista.

Teimme kaiteen kertaalleen ja jotenkin se ei vain näyttänyt hyvältä. Jätimme kaiteen maalaamattomana odottamaan, että keksisimme korjauksen. Lopulta sen keksimme ja keksittyämme tuli heti uutta puhtia maalaushommiin.

Ala-aulan läpi kulkiessa on ihan juhlallinen olo. Täällä on valmista! Kaiteen juurelle kotiutui hauska Amerikan postilaatikko tänä syksynä. Sen kautta kulkee perheen sisäinen posti ja nyt joulun alla postia kuljettavat myös tontut Korvatunturin suuntaan ja takaisin.

Kirppikseltä löysin myös aulaan sopivan peilin. Tämä löytö oli vielä avaamattomissa kääreissään. Juuri sopiva haarniskan viereen.

Seinä portaiden vieressä on yli viisimetrinen ja se on tähän asti näyttänyt todella tyhjältä. Olen suunnitellut seinälle valokuvia kehyksiin, mutta mittasuhteet kaipaavat myös jotain suurempaa. Se suurempi odotteli minua missäpä muuallakaan kuin kirppiksellä: kaunein näkemäni ryijy. Tähän aikaan vuodesta valokuviin on melkein mahdotonta vangita värejä täydessä loistossaan - ainakaan kännykän kameralla. Tämäkin ryijy on livenä vielä kauniimpi, upea sävykkään oliivinvihreä josta ruusut nousevat kirkkaina esiin. Kaunis, kaunis! Taitava on ollut tekijä ja suunnittelija.

Nyt päästiin aloittamaan yläaulan sisustaminenkin. Ompelin sinnekin laskosverhot vanhoista pitsilakanoista. Kesällä löysimme rompetorilta satumaisen kukkalampun, se sai kaverikseen vanhan, siron, kirppikseltä löytyneen sohvan.

Olohuoneen puolellakin on taas jotain pientä tapahtunut, teen siitä myöhemmin oman postauksensa. Keskitytään nyt vain ihailemaan tuota olohuoneeseenkin näkyvää kaidetta (ja ryijyä) :)

Tänä jouluna ei kukaan saa kaiteesta tikkuja käsiinsä. Voi joulun ihmettä!

Niin tuli joulu tänäkin vuonna. Tänä vuonna joulu oli vähän erilainen, sillä äidin hautajaisista on vasta kolme viikkoa. Tänä vuonna joulu on erilainen myös siksi, että siitä huolimatta nautin joulun laittamisesta rauhalliseen tahtiin ja etukäteen. Kuusikin koristeltiin jo Tuomaanpäiväksi.

Leivoin perinteisen taatelikakun kaveriksi äidin reseptillä kirsikka-kookos-kuivakakkua. Piparit olen aina tehnytkin äidin reseptillä. Tänä vuonna niiden leipominen oli erityisen tunteikasta.

Joulu on musta, mutta viikkoa aikaisemmin oli vielä näin idyllistä. Lapset ehtivät muutaman kerran luistellakin talon eteen jäädytetyllä jäällä. Ei musta joulu meidän joulunviettoamme haitannut, mutta kyllä tämä valkoinen versio on kuvissa kauniimpi :)

Tänä vuonna kaikilla lapsilla oli yhteinen joulujuhla - ainoan kerran. Olen joutunut jättämään monta joulujuhlaa töiden takia väliin, mutta tänä vuonna pääsin. Tänä vuonna onnistuin myös tekemään nekkuja. En tiedä, oliko epäonnistuneiden yritysten jälkeen salaisuus siinä, että käytin luomukermaa vai siinä, etten tällä kertaa katsonut kelloa tai muitakaan mittareita.

Nekut:

2 dl sokeria

2 dl vaaleaa siirappia

2 dl (luomu)kuohukermaa

Keitä kattilassa aluksi ahkerasti sekoittaen, sen jälkeen vain välillä sekoittaen niin että seos koko ajan kuohuu. Aikaa menee tunti jos toinenkin. Testaa massa välillä tipauttamalla siitä pisara lasilliseen kylmää vettä: kun pisara jähmettyy muovailtavaksi, massa on valmista.

Lisää vielä:

1 dl pähkinä- tai mantelirouhetta

Sekoita ja annostele nekkuvuokiin ja anna jäähtyä viileässä.

Koristevarasto on taas karttunut tänäkin vuonna kirppiskierroksilla. Olen kiikuttanut toinen toistaan huisimpaa valokoristetta tiskille testattavaksi. Nämä ovat heikkouteni! Mitä hullumpia, sen ihanampia :)

Olohuoneen seinälle on ollut tarkoitus laittaa valokuvia jo pidemmän aikaa. Aie on aina vain siirretty kiireisempien puuhien alta hamaan tulevaisuuteen. Nyt löysin kirppikseltä pienen, sinapinvärisen ruusuryijyn, joka suorastaan vaati päästä seinälle. Yksinään se on liian pieni meille, mutta nyt se sai kaverikseen kuvia. TV:n iso ruutukin tuohon sekaan nyt vähän maastoutuu.

Ompelin joka puolelle taloa pieniä tyynyjä retrokangasaarteista. Varsikin sohvat ovat niitä kaivanneet.

Tänä vuonna lahjavalvojaisistakin ehdittiin nauttia. Pukki ei käy meillä enää, mutta portaiden juuren postilaatikkoon hän oli jättänyt lapsille kirjeen.

Lastenhuoneissa on täysi joulu myös. Ikkunoihin leikkasimme lumihiutaleita ja jokainen lapsi sai valita mieluisensa värisen muovikuusen.

Aattona meillä oli muutaman vuoden tauon jälkeen taas joulupöydässä väkeä. Siitä nautimme ja miten ihanaa oli, kun alla ei itselläni ollut kahden kuukauden uuvuttavaa työputkea 110-tuntisine työviikkoineen. Kiitos aattovieraille ja suurkiitos lastenkin puolesta huikeista lahjoista!

Joulun menun suhteen sekoitettiin perinteistä ja uutta. Jälkiruoaksi avattiin suklaa- ja marmeladirasiat ja kahvipöytään istuttiin myöhemmin.

Joulumenu:

Hirvipaisti

Uunilohi

Juustoiset härkispyörykät

Nyhtökaurakäristys

Bataattilaatikko

Porkkanalaatikko

Uuniperunat

Pippurinen kastike

Karpalohyydyke

Hunajainen sinappi

Rosolli

Hunajaiset cocktail-kurkut

Hunajamarinoitu punasipuli

Juustolautanen

Joululimppuja

Hirvipaistista kaunis suurkiitos metsästysseuralle! Se oli meillä ensimmäinen laatuaan ja vähän jännitti, kuinka sen saan onnistumaan. Meillä syödään lihaa tosi harvoin, joten rutiinia liharuokiin ei oikein ole. Otin varman päälle ja laitoin paistopussiin voin, suolan, mustapippurin ja rosmariinin kera. Oli mureaa ja herkullista ja maistui kaikille.

Ihan parasta on, kun aattoiltana lopulta rauha laskeutuu taloon. On kynttilänvaloa ja konvehteja käden ulottuvilla. Nyt ei ole ihan pieniä talossa, joten nautin illan hämyssä rommikolankin.

Tämän joulun soitetuimmat joululaulut ovat (vakiosuosikkieni Sinatran ja Elviksen joululevyjen lisäksi):

Kurt Nilsenin versio Walking In the Airista

Pentatonixin versio Mary, Did You Know?:sta (minulle uusi)

Raskasta Joulua ja Tulkoon Joulu

Oikein ihanaa joulua teille kaikille, jotka tätä luette!

Tämä ilonpilkahdus jäi ihan hautajaisjärjestelyjen jalkoihin: pääsin täyttämään Unelmien Talo&Koti -lehden ystäväkirjaa :) Tämä sivu löytyy lehden joulunumerosta 12/2016. Tästä lehdestä tykkään kovasti, löytyy väriä ja tunnelmaa!

Tämän joulun alla suuntasin ompelu- ja käsityöintoni ja aikani pitkään vuoroaan odottaneisiin sisustusjuttuihin. Jotain pientä pukinkonttiinkin kuitenkin syntyi.

Tämän toivotun leikkikoiran Aretta sai jo synttärilahjaksi ja se onkin ollut rakas. Suunnittelin koiralle oman kopin, jonka Mies teki vanerista ja minä maalasin. Pakettiin päätyi vielä koiralle oma panta ja hihna.

Joulun alla ompelin tytöillekin muutaman pikkutyynyn. Ne pääsivät suoraan käyttöön, pukinkonttiin ei päätynyt mitään ommeltua.

Koiran kaveriksi Aretta toivoi muitakin interaktiivisia eläinleluja. Tämän sarjan lintuja saa myös häkkeineen, mutta ne muoviset häkit sattuvat äidin silmään... Syksyn lelukauppareissulta mieleen kuitenkin jäi tytön haikeus, kun lintu muovihäkkeineen jätettiin hyllyyn. Lintuja sai onneksi ostettua yksinäänkin ja paikallisesta sisustusliikkeestä löytyi ihana kultainen häkki. Häkkiin ostin vielä marketin lemmikkihyllystä linnun peilin kelloineen.

Meillä joulu jatkuu loppiaiseen asti. Kuusenkoristeina olleet karkit lapset ovat jo joulupäivästä alkaen saaneet syödä, mutta muuten nautitaan joulunajasta vielä täysin. Se kun on vain kerran vuodessa.

Meillä tuli juuri kaksi vuotta yhteistä elämää täyteen Pojun kanssa. Voi, miten onnellinen olen tämän hevosen tulosta elämääni!

Poju on pysynyt omana pöhelinä itsenään. Meidän ratsastuksemmekaan ei ole kovin kummoiseksi edennyt, ruusukehaita meistä ei tule ikinä. Kentällä aloitetaan joka kerta tahkoaminen samasta ravurin munahölkästä pehmennellen. Tosin siellä kentällä mennään ihan hävettävän harvoin, ei edes joka kuukausi. Maastossa päästellään matalaa ravurin kiitoravia - tosin (kiito)laukan riemukin on löytynyt. Rauhallista laukkavaihdetta etsitään edelleen. Se varmaan odottaa siellä käyttämättömällä kentällä löytäjäänsä.

Maastossa käydään enimmäkseen kaksin. Humukin pääsee välillä mukaan, kun sillä käy ratsastamassa entisen omistajan tytär. Omat lapsetkin Humun satulassa välillä käyvät, mutta talvella ei ole pitkiä maastolenkkejä yhdessä tehty.

Olen ratsastanut 40 vuotta ja silti talvi toisensa jälkeen tuskailen sopivan lämpimien ratsastusvarusteiden kanssa. Inhoan tunkea mitään sukka- tai raappahousuja ratsastushousujen alle ja ajatuskin topparatsastushousuista saati -haalarista tuntuu epämukavalta. Hillosin toissa syksynä HIHSistä ostamiani kokochapseja kaapissa vuoden, kun en raaskinut moisia kalliita ihanuuksia ottaa käyttöön. Lopulta sain paksuun kallooni, ettei niistä kaapissa ole mitään iloa ja kaivoin esiin. Parhaat ikinä! Nyt ei palele polvet talviratsastuksessa. Miksi ihmeessä näiden suosio on jäänyt ratsastusvarusteista 80-luvulle?

Poju hikoaa aina liikutuksessa, mennään sitten rauhallisemmin tai reippaammin. Lenkin jälkeen se saa ennen loimitusta piehtaroida lumessa.

Rakas Poju ♥

Kiitos kun olet.

On tullut aika tehdä samoin, kuin nykyään niin moni muukin bloggaaja: pakata bloggaustarvikkeet reppuun ja jatkaa Blogistaniasta kohti uusia seikkailuja. Maailma muuttuu ja ajat muuttuvat - aikansa kutakin. Melkein seitsemän vuotta tässä on oltukin.

Seitsemässä vuodessa lapset ovat kasvaneet, remontti on edennyt jos ei nyt valmiiksi asti niin ainakin melkein, yritys on kasvanut ja lopetettu ja tallin ovi on käynyt eläinten tullessa ja mennessä. Minä, lähiön kasvatti, olen saanut elää maalaisunelmaani. Bloggaus on ollut minulle harrastus, josta olen saanut paljon iloa. Kiitos teille kaikille, jotka olette vuosien varrella postauksiini kommentoineet!

Nyt on aika siirtyä eteenpäin. Työura on minulla nyt risteyskohdassa. Mitä jatkossa - en malta itsekään odottaa!

Tallielämästä nautin edelleen. Käsitöistäkin nautin edelleen, ja erityisesti siitä, että saan tehdä niitä vain silloin kun huvittaa. Nautin siitä, että ehdin leipoa pullaa.

Kiitos näistä vuosista blogin parissa! Jatkossa Ahdin tilan kuulumisia voi seurata Instagramista @jasmiinaahti.

Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että tekee mieli kirjoittaa. Mietin uuden blogin aloittamista ja mietin sisällön rajaamista tiettyyn aihepiiriin, mutta päädyin taas tänne. Ei mulla ole mitään tiettyä aihetta. Paitsi elämä. Ja kuluneen vuoden vallitseva teema, kuolema. Sitä lajia toivon vähemmän tulevaisuuteen. Kulunut vuosi on pitkä, kammottava rivi hautoja. Kokemuksia, joista näen varmasti painajaisia lopun ikääni. Surua.

Mietin nyt, että joku varjelus sai minut lopettamaan yritykseni. Sen pyörittämiseen minulla ei olisi ollut kuluneena vuonna voimia - niin ikävä kuin ikiomaa, ihanaa puotiani onkin.

Saatatte muistaa, että lampaista luovuimme toissa syksynä, puodin lopettamisen jälkeen. Olivatko ne joskus näin pieniä?! Kasvoivat ja vanhenivat, vielä nopeammin kuin lapset.

Akvaarioon iskeneestä pilkkutaudistakin taisin ehtiä kertoa. Se penteles oli sitkeä ja tappoi lopulta kaikki muut kalat, paitsi Taiston. Tämä on varmasti Suomen sinnikkäin ja kallein sintti! Monen kuukauden hoitokierteen jälkeen tauti lopulta voitettiin ja Taisto polskii potrana tänäkin päivänä, seuranaan uusia ystäviä.

Kaikki kauniit, ruskeat kanarouvat tulivat viime talvena tiensä päähän. Yksi toisensa jälkeen ne alkovat nuokkua ja kun herkut ja tehohoito ei tuonut helpotusta, päätyivät armollisesti pölkylle. Lasten rakasta Lumme-kanaa aikoinaan yritimme hoitaa viimeiseen asti ja tehomunijan lähtö ei todellakaan ole kaunis, kun muninnat on munittu loppuun. Nykyään päästämme helpommin pois - ja vannoimme, että tehokanoja emme enää ota.

Vuoden vaihteen jälkeen tallissa riehui hevosherpesvirus. Se iski kaikkiin viiteen hevoseen. Rokiin pahimmin, sen takapää halvaantui.

Muut kuntoutuivat pikku hiljaa keuhko- ja muista oireistaan, mutta Rokin kanssa oli edessä pitkä tie. Se alkoi toipua halvauksesta ja keuhkojen kanssa taisteltiin pitkään. Keuhko-oireita lievittänyt kortisoni laukaisi ilmeisesti kaviokuumeen. Siitäkin selvittiin.

Hoito jatkui pitkään. Jonain muuna, kuin tänä surujen vuonna olisin antanut periksi jo aikaisemmin, mutta nyt oli mielessä vain, että tämä poni ei saa kuolla. Kesän tullen kaviot olivat kunnossa ja hengitys kulki lääkkeittä. Keskushermostolääkityksen purkua suunniteltiin ja takaosaa kuntoutettiin. Roki jopa laukkasi ja pukitteli!

Okun ja Viljamin aika oli tullut kesän koittaessa. Olen tästä päätöksestä jo monta kertaa kirjoittanutkin. Talvella vanhan Viljamin kaulanikamat alkoivat oireilla ja Okun ei todellakaan tarvinut kestää enää yhtään ihottumakesää. Päästimme ne yhdessä pois, ikivihreille, kivuttomille laitumille ja hautasimme pellon laitaan männyn juureen.

Olen aikanaan ollut hevosklinikalla kesän töissä ja nähnyt lopetuksia. Mutta ne olivat sairaita, jo valmiiksi lääkittyjä hevosia - ne eivät nousseet leikkaispöydältä. Luulin olevani valmistautunut Okun ja Viljamin lopetukseen - niin hyvin kuin sellaiseen nyt voi olla - mutta vähänpä tiesin. Lopetuspäivän iltana istuin ja ajattelin, että miten ikinä pystyn jatkamaan elämää.

Pystyin vain. Seuraavana päivänä lievemmin kesäihottumainen Humu alkoi hangata ja tuli aikaa kaivaa ihottumaloimi esiin. Ajoitus sentään oli juuri oikea.

Myöhemmin kesällä Rokin kaviokuume uusi. Mietimme kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa hoitomahdollisuuksia ja nyt oli pakko päästää irti. Kova päätös meille kaikille, jotka epäuskoisina ja toiveikkaina olimme saaneet ihmetellä Rokin elinvoimaa ja toipumista. Männyn juureen tuli kolmas hautakumpu.

Elokuussa saimme lopulta haudata äitini uurnan sukuhautaan.

Työrintamallakin on tapahtunut yhtä ja toista muistuttaen, että kaikki ei tosiaan mene omien suunnitelmien mukaan. Lopulta olin kahdessa eri yrityksessä puhelinmyyjänä. Ennakkokäsityksistä huolimatta pääosin mukavaa hommaa ja aloin pärjätäkin. Nyt olen palaamassa taas lähtöruutuun, siihen tilanteeseen, jossa piti olla jo viime vuoden syksynä. Perhehoitajaksi siis. Sillä rintamalla elämme nyt jännittäviä aikoja soittoa odotellen.

Vuoteen on mahtunut tietysti paljon hyvääkin. Uusia eläinperheenjäseniä ja iloa. Niistä lisää toisella kertaa...

En ole ommellut vuoteen muuta kuin pakolliset housujen ja Humun ihottumaloimien paikkaukset. Nyt oli aika taas istua ompelukoneen ääreen, sillä veri vetää joulutapahtumiin. Vähän pakkokin on, sillä olen juuri nyt *kröhöm* töiden välissä ja minkäänlaisiin yhteiskunnan tukiin en ole oikeutettu :D Tästä eteenpäin minut löytää keppareineni ja volkkareineni joka viikonloppu jouluisista markkinatunnelmista:

la 25. - su 26.11. Tallipihan Joulu, Tampere (klo 11 - 17)

pe 1. - la 2.12. Vanhan ajan joulumarkkinat, Pukstaavi, Sastamala (pe 16 - 20, la 10 - 14)

su 3.12. Wanhan Virtasen joulumarkkinat, Huittinen (12 - 16)

la 9.12. Tallinmäen joulumarkkinat, Kauttuan Ruukinpuisto, Eura (11 - 15)

su 10.12. Tallipihan Joulu, Tampere (11 - 17)

ma 11. - ti 12.12. Tampereen Joulutori (11 - 19)

la 16. - su 17.12. Tallipihan Joulu, Tampere (11 - 17)

Ei taitaisi tulla joulu minulle ilman Tallipihaa. Viime joulun alla kävin vain yhdessä myyntitapahtumassa ja se oli Tallipihan joulu. Tänä vuonna olen Tallipihalla kaksi viikonloppua. Olipa ihana nähdä tutut ihmiset ja eläimet: vossikka-Markku Päämies-hevosineen ja Pate-poneineen, Tallipihan Tarja ja vakioyrittäjät, tutut myyjät ja tietysti karuselli.

Tallipiha on nyt kauneimmillaan. Tampereen tunnelityömaa on Tallipihan osalta valmis, naapurin Milavida kunnostettu ansaitsemaansa loistoon ja sen viereen Tiitiäisen puisto. Tallipihan piharemontti on valmis ja pihan pikku kioskimökit maalattu kauniiksi kuin karkit. Myymälät ovat ihanammat kuin koskaan ja kahvila palvelee pitkää päivää. Hyvät ihmiset Tampereelta ja kaukaa: käykää Tallipihalla! Näin uskomattoman kaunis keidas vaihtelevine ohjelmineen aivan keskustan tuntumassa - nauttikaa!

Lauantaina sää suosi ja aurinkokin pilkahti. Minun päiväni meni pikavauhtia tuttuja tavatessa ja kauppaa tehdessä. Kiva oli huomata, että minua olivat kaivanneet sekä tutut että asiakkaat.

Sunnuntaiksi Foreca lupaili täyslaidallisen vettä, räntää, tiskirättejä, kissoja ja koiria. Suuntasin silti Petterin kanssa hirvimiehiä väistellen urheasti matkaan, sillä Tampereella oli Joulun avaus paraateineen ja ohjelmineen ja väkeä saattaisi riittää Keskustorilta Tallipihallekin.

Auto nolon kuraisena pääsin perille ja mikäs oli ollessa. Sääpuolella lauhduttiin sen verran, että alas asti tuli vain pieni tihkusadekuuro. Auton kuulumisiakin mun varmaan tarvitsisi päivittää. Kuten näette, upeat teippaukset ovat kyljistä pois ja se on nykyään Miehen auto. Pääkallonuppi vaihdettiin vaihdekepin päästä standardimalliin minun laina-ajelujeni ajaksi. Auto on taas projektivaiheessa, mutta saatiin viime kesänä katsastettua matkustajakäyttöön. Keskipenkki on suht' helppo irrottaa, joten tavarankuljetukseenkin (ja tapahtumiin siis) se hyvin sopii.

Tallipihan tonttu järjestää lapsille pientä puuhaa: hän piilottaa joulukuusen koristeita pihaan ja niitä löytäneet pääsevät koristelemaan tontun kanssa kuusta. Tonttua saa nykäistä muutenkin hihasta: yksi viisas isoäiti halusi videoida tontun kanssa yhteisen joulutervehdyksen lapsenlapsilleen :)

Ukko-aasi, ihana pörröturkkinen jäärä ♥

Sinisena hetkenä ja illan hämyssä Tallipiha on kauneimmillaan. Sunnuntai ei ennustetta premmasta säästä huolimatta ollut yhtä vilkas myynnin puolesta kuin lauantai, mutta olipa ihanaa olla taas Tallipihalla. Siellä on aina pala sydäntäni.

Tallipihalle tulen taas lähempänä joulua, ensi viikonloppuna menen kurkistamaan uusia kulmia.

Taas mentiin! Kotikaupungin tapahtumaan otin ipanat mukaan perjantai-iltapäiväksi. Sastamalan Vanhanajan joulumarkkinat olivat tänä vuonna kaksipäiväiset ja järjestettiin ihan vanhan puotini naapurissa Pukstaavin pihapiirissä Marttilankadulla. Mukana humussa olivat myös Herra Hakkaraisen talo ja lähialueen liikkeet. Joulunavausta juhlistettiin vammalan torilla parin korttelin päässä lauantaina.

Oma myyntipaikkani oli ihan Pukstaavin sisäänkäynnin vieressä. Perjantaina satoi lunta ja pikkukaupunkimme kaunein miljöö ei hävinnyt suuren maailman joulutoreille. Voi, mikä tunnelma!

Illalla julkistettiin naapurin valkoisen funkkistalon seiniin heijastettava video- ja valotaideteos. En ehtinyt nappaamaan siitä kuvia, vain tuo sininen kulma tässä julkistamishetkellä näkyy. Väki oli kerääntynyt kadun vastakkaiselle puolelle teosta katsomaan, siksi näyttää niin autiolta :D Täältä löytyy kuvia ja videota taideteoksesta.

Markkinamyyjiä oli sisällä Pukstaavissa ja pihapiirin myyntikojuissa. Pieni kuoro kiersi laulamassa joululauluja ja itse Joulupukki oli tietysti mukana. Sisällä Pukstaavissa sai askarrella, ulkopuolella paljastettiin jouluikkuna.

Niin ihana paikka! Ja täytyy myöntää, että omaa puotia tuli viiltävä ikävä.

Lauantaina väkeä oli liikkeellä heti aamusta. Joulunavaus ja useat tapahtumat saivat sastamalalaisetkin liikekannalle. Marttilankadulla oli edellisillan ohjelman lisäksi opastettuja kierroksia ja Herra Hakkaraisen talon autopiha oli auki.

Kivitallin ihanat ponit keräsivät rahaa hyväntekeväisyyteen.

Onpa minun ollut ikävä tätä elämää!

Lisää tapahtumasta voit katsella Sastamalan Vanhanajan joulumarkkinoiden fb-sivulta, täältä.

Viime sunnuntaina huristelin Huittisiin Wanhan Virtasen joulumarkkinoille. Ne olivat tänä vuonna kaksipäiväiset ja varsinainen hulinapäivä oli ollut lauantai, jolloin Huittisissakin oli joulunavaus. Säätiedote lupasi kunnon kaatosadetta.

Onneksi minulle järjestyi sisäpaikka makasiiniin sateelta suojaan!

Ja mikä makasiini! Hitsi, miten kauniisti on ennen rakennettu! Myyjiä oli tosi monipuolisesti leivonnaisista ja hunajasta taiteeseen, huovutuksiin, villasukkiin, joulukoristeisiin, keramiikkaan ja käsintehtyihin kenkiin.

Alakerrassa minun paikkaani vastapäätä oli upeita olkipukkeja. Sellaista tekisi kovasti mieli, mutta en keksinyt, mihin sen eläintaloudessa uskaltaisin laittaa. Yö esiteinin kissanpennun kanssa voisi olla kohtalokas :D

Pihalla seppien ahjo kuumeni ja he pitivät myös työnäytöksen. Sadekin tyytyi kuuroon ja tihkuun.

Minua oli odotettu ♥ Terveiset ja kiitokset!

Ihan harmittaa, etten kuvannut päärakennusta ollenkaan - ihailin vain. Kannattaa kurkata siis lisäkuvia täältä.

Tätä jännitystä kesti vuoden: viime joulun alla meiltä tehtiin jouluinen kotijuttu Unelmien Talo&Koti -lehteen. Tämä tehtiin aika pian äitini kuoleman jälkeen, ja se näkyy ainakin omiin silmiini kuvistani. Meikkiä olisi ainakin voinut tupsutella urakalla. Olimme sopineet jutusta jo aikaisemmin ja se tehtiin sovitussa aikataulussa, koska tiesin miten positiivisia ja mukavia kokemuksia nämä ovat - koko perheelle. Miten hienoa on päästä kurkistamaan omaa kotia sanan ja kuvan ammattilaisten silmin!

Kuvauspäivä oli tälläkin kertaa todella mukava ja vauhdikas. Jutun tekivät toimittaja Atso Mikkola ja kuvaaja Johanna Myllymäki. Kiitos heille ♥

Lehti on kaupoissa nyt ja jutusta tehtiin nettiversiokin meilläkotona.fi -sivustolle. Sen voit lukea täältä.

Miten tästä tuntuu nyt olevan tosi kauan, vaikka viime lauantainahan vasta Euraan ajelin. Kauttuan Ruukinpuistossa on tapahtunut sitten viime visiitin ja alue näyttää todella heränneen eloon. Ihana, ihana paikka - menkää käymään! (Täällä voi tutustua paremmin.)

Säätiedotus lupasi kaatosadetta ainakin veden ja rännän olomuodoissa, joten pihamyyjien keskuudessa oli käynyt jonkinasteinen kato. Sisäpaikat olivat ääriään myöten täynnä. Ja niin vain väkeäkin tuli jäätävää sadetta ja kuraa uhmaamaan. Joulumieltä ilmassa selvästi ja oikein mukava päivä!

Nää mun päivitykseni on nyt vähän yksitoikkoisia: keltainen auto tapahtumissa :D En kuitenkaan ole viimeisen 1½ vuoden aikana käynyt tapahtumissa yhtä Tallipihaviikonloppua enempää, joten nyt on taas intoa tähän. Tosin nyt alkaa jo muistua mieleen, miten rankkaa tää kiertolaisen elämä säiden armoilla olikaan... Neljän viikon ajan viikot siis ompelen ja hoidan kotijuttuja ja viikonloput menee näissä merkeissä. Pidän ruutuvihkokirjanpitoa ja ei tässä touhussa oikeasti ole järjen hiventä :D

Sunnuntaina olin kuitenkin taas autoineni Tallipihalla. Tällä kertaa pystytin puotini tallin eteen Suklaapuodin ja joulunajan käsityöläisten yhteispuoti Hohteen väliin. Tallipihalla on siis puotijärjestystä vaihdettu. Suklaapuoti muutti isompiin tiloihin vanhaan valjashuoneeseen ja verhoilija Noora laittoi ikioman sisustusputiikin pystyyn Suklaapuodin vanhaan taloon. Joulunajan tallissa toimii Hohde, josta saa usean suomalaisen käsityöläisen tuotteita, joulunajan kukkia ja sisustustuotteita. Pikkuruinen Tallimiehen talo on pullollaan pientä ja ihanaa, sillä siellä on kalligrafin, puusepän ja lasitaiteilijan lisäksi nykyään myös Ottiilia värikkäine pehmoineen, kortteineen ja pienine ommeltuine sisustustuotteineen.

Kanahäkki on tällä pihalla ja kanat tietysti nyt talvea viettämässä meillä. Tallissa on lampaita ja Ukko-aasi ulkoilee pihan aitauksessa tallin toisella puolella päivät.

On niin hienoa, että mäen päällä Milavida on nyt loistossaan. Käsittämätöntä, että se sai rappeutua vuosikaudet - onneksi se pelastettiin!

Mun uutuuksia tälle joululle ovat yksisarviset. Niitä on vuosien varrella kyselty, mutta ovat aina jääneet ja jääneet. Ja sitä paitsi niitä on ikeat, tokmannit ja marketit pullollaan - mutta ei tietysti käsintehtyinä.

Sunnuntain iltapäivänä saatiin lumikuuro kaunistamaan mustaa maisemaa. Heti on tunnelmaa!

Itselleni ostin pihamökin myyjältä pitkät palmikkosukat. Ihanat!

Tänäkään vuonna mun ei ollut tarkoitus mennä Joulutorille, mutta niin vain sinne taas pariksi päiväksi päädyin. Viime vuonna olin yhden viikonlopun agenttitonttuna myymässä Vinkeen ihania heijastinliivejä ja tänä vuonna onni potkaisi fb-kisassa, joten ei näköjään joulua ilman Tampereen ihanaa Joulutoria. Olin torilla tämän viikon maanantain ja tiistain.

Tuo yläpuolen kuva on jo lähtöroudauksesta, mutta pakitetaan vielä maanantaille. Olin siis Tonttula 3 -mökissä, joka oli samalla paikalla suihkulähteen vieressä, kuin missä olimme Pajukannan tilan Anun kanssa ensimmäisenä Joulutori-vuotenamme. Viime vuodesta asti Joulutorilla on ollut Tonttula-mökkejä vaihtuville kauppiaille lyhyiksi jaksoiksi. Tämä onkin kiva tapa kokeilla joulutorimyyntiä sitoutumatta koko pitkäksi joulutoriajaksi. Viime vuonna "somistettu" mökki oli somistettu vain tuolla havu- ja valoköynnöksellä, joka on joka mökissä, mutta tänä vuonna parakkimaiset seinät oli lisäksi piilotettu kankaalla. Vähän hillitympää kangasta toivoisin, sillä myynnillisesti tuo sahalaitakuvioinen on aika haastava, se "imaisee" tuotteet sisäänsä, vaikka minullakin sentään isoja ja värikkäitä tuotteita on. Naapuritonttulalainen vietti myyntipäivänsä virittelemällä somistuskankaan päälle omia kankaitaan, sillä kynttilät katosivat kuin taikaiskusta sahalaidan syövereihin.

Mutta joo, kiva mökki tästä taas tuli :) Ja oma tuotevalikoimani on sen verran spesiaali (huomaa tämän vuoden rönsyilemättömyys!), ettei ole tarvetta pysäyttää satunnaisia ohikulkijoita, vaan juuri se ikioma, pieni kohderyhmä.

Tampereen Joulutori on ihana: valot, tuoksut, musiikki, kauniit rakennukset ympärillä, tunnelma! Tämän vuoden uutuuskoriste, kuusiportti, oli juuri mökkini kohdalla. Siinä otettiin hurja määrä valokuvia ja bongasin ihkaekan kerran selfiekepin käytössä.

Joulutori on pullollaan herkkuja. Laadin itselleni aikataulun, että ehtisin maistaa kaikkia vain kahdessa päivässä: näkötornin munkkeja, Ohranjyvän lohikeittoa ja riisipuuroa, saksalaisia marsipaaniperunoita ja rahkamunkkeja ja vielä itselleni uusia tuttavuuksia, spiraaliperunoita. Ihan en tavoitteessani onnistunut ja rahkamunkit jäivät tältä vuodelta herkuttelematta, sen verran täynnä olin aikatauluineni :D Vinkki siis mahdollisille tuleville, uusille joulutorikauppiaille: ei eväitä mukaan!

Tästä tukka-asiasta mun täytyy tehdä joskus postaus :D Keepin ostin Tampereen kässämessuilta Carla Country Cottagelta ja se onkin ollut tosi kaunis, lämmin ja käytännöllinen.

Ekana päivänä olin niin keskittynyt herkkuihin ja tuttujen kauppiaiden ja asiakkaiden kanssa pitkän tauon jälkeen kuulumisten päivittämiseen, että sorruin shoppailurintamalla ainoastaan näihin Viipen mökin villasukkiin. Kotona ne olikin ihanaa vetää jalkaan ja herkkupäivän kruunasi oman poikasen tekemä piparitaikina.

Tiistaina maa oli valkoinen ja Aamulehti uutisoi lumikaaosta Tampereelle. Kleinari kulki mukavasti lumessakin ja pääsin näkötornin kahvilaan aamun munkkikahveille turvallisesti ja ajoissa. Ehdinpä vielä matkan varrelta kiepata henkkamaukassa hakemassa tämän supermuhkean kaulahuivin.

Herkkuja, tuttuja kauppiaita ja uusia tuttavuuksia, ihania asiakkaita ja lunta tulvillaan oli tiistai. Hain vielä turkisrukkaset joulutorikauppiaalta, sillä omat topparukkaseni olin unohtanut kleinariin ja se oli parkissa muutaman korttelin päässä.

Ihan parasta Joulutorilla mulle on ihmiset, varsinkin käsityöyrittäjät. Tuula on yksi heistä, jotka vain ovat jollain selittämättömällä tavalla sielunsiskoja. Eikä me näköjään edes kuvaa otettaessa maltettu olla hiljaa :D

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös mun lyhyt joulutoripyrähdykseni. Illalla vähän jännitti, miten toriautoni liikkeelle saan, mutta nou hätä: sieltä se pörähti ja ohi kulkenut pikkutyttö huudahti: "Ihana!" On se! Matka parkista torille kesti, sillä Hämeenpuiston tukki valoihin pieneen ylämäkeen juuttunut rekka ja vielä enemmän sitä pällistelemään pysähtyneet kanssa-autoilijat. Selfiekeppejä en sentään nähnyt ja apuakin rekalla oli, joten lopulta matka jatkui.

Roudausta ja viime hetken fiilistelyjä. Raatihuoneen edestä oli pakko ottaa pari kuvaa, normaalisti tähän ei autoilla ole asiaa. On se komia!

Ja hei: te, jotka ette vielä ole käyneet Tampereen Joulutorilla, niin vielä ehtii käydä kauempaakin!

Minun jouluinen myyntikiertueeni päättyi viikonloppuna Tallipihalle. Olin molempina päivinä taas Suklaapuodin ja Hohde-joulukaupan välissä tallin edessä. Piha oli tänä viikonloppuna täpötäynnä kauppiaita - ja asiakkaita :) Tallipihan joulu on auki vielä aatonaattoon 23.12. asti, joten hyvin ehtii vielä poikkeamaan tähän Tampereen jouluiseen helmeen!

Hyvä mieli jä tästä joulukiertueestani. Ihan sopivasti torimuijan elämää näin tauon jälkeen, nyt muistan taas arvostaa siistejä sisätöitä :D Parasta olivat taas kohtaamiset ja tietenkin lämmitti keppariasiakkaiden palaute:

- Sä teet Suomen kauneimmat kepparit!
- Meillä on sun keppari ja se on pysynyt tosi hyvässä kunnossa kaksi vuotta.
- Meidän tyttö nukkuu sun kepparin kanssa.
- Kellään muulla ei oo näin tukevia ja ryhdikkäitä.
- Kukaan muu ei tee samanlaisia.
- Nää on kaikkein kauneimpia!

Nyt kepparitehdas kuitenkin taas sulkee ovensa toistaiseksi. Uutta kiertuetta pukkaa kuitenkin varmasti joskus.

Nyt pidän pienen loman ja teen kotona roikkuvat hommat pois. Satulaankaan en ole juuri ehtinyt ja Poju tuijottaa pian olkkarin ikkunaan tarhan aidan takaa reiän. Lenkkiä olisi vailla. Parin viikon päästä, ensi vuoden puolella, on luvassa sitten ihan uudet kuviot. Käväisin nääs pika-aikataululla työhaastattelussa ja ihan uutta, kivaa työjuttua on luvassa :)

Miljoonat kiitokset teille kaikille joulukiertueella kohtaamilleni ja kaunis kiitos varsinkin asiakkaille: vaikkei tästä hommasta liikoja tienaa, niin nyt on pukinkontissa kivat yllärit omille lapsille ♥

Tänä vuonna tuntui olevan loputtomasti aikaa ennen joulua. Ja kyllähän sitä olikin yrittäjäaikoihin verrattuna ruhtinaallisesti!

Leivoin hirmuisen määrän kuivakakkuja ja monen monta piparitaikinaa. Iso osa piparkakuista syötiin taikinana, mutta paistoon astikin päätyi muutama.

Löysin kirppiksiltä ja kaupoista kaksi uutta joulukylää, jouluveturin, maanisen musisoivan pukin ja muutaman uuden joulutalon. Ja tietysti jokusen hullun kuusenkoristeen.

Lahjojen paketointikaan ei jäänyt viimeisen yön valvojaisiin ja tästä hommasta nautin pitkästä aikaa. Pieni, karvainen avustaja on tuore tulokas, kesällä syntynyt kissanpentu Miiru.

Teinikissan ollessa talossa kuusenkoristeluteemana on särkymättömyys. Lasikoristeet ja lametta jäivät aarrearkkujen uumeniin tänä vuonna.

Lunta saatiin maa valkoiseksi asti vähän ennen joulua. Tallissa on nyt Pojun ja Humun lisäksi loppukesästä meille muuttanut pikkuheppa Mauri.

Jouluaattona hepat saivat taas ikiomat joulukuuset. Hevosen hengitys tuoksuu ihanalle pitkään kuusijuhlien jälkeen.

Jouluna ei päästy ratsastamaan, sillä Pojulta lähti kenkä. Mutta heti joulun jälkeen kelpasi käydä taas lenkillä. Sain joululahjaksi pienen kameran ja kokeilin sitä ratsastuslenkillä. Onnistuin tallentamaan muistikortille vakuuttelua Miehelle, että tätä on ihan simppeli käyttää, ähisevän satulaannousun ja tunnustukset bataattilaatikon ja konvehtien syönnistä ja Pojunkaan satulavyö ei ihan normireikiin yltänyt. Muistikortilta sen sijaan loistavat poissaolollaan Kolkuntien kiitoravit ja luminen laukkamäki.

Ja voi itkujen itku, ehdittiin vielä yhdet hautajaisetkin tälle joululle: Taisto kuoli jouluaattona. Pieni, rakas, urhea taistelukala. Miten näihinkin sintteihin kiintyy... Taisto tunnisti ihmiset ja sillä oli selvästi ihan oma luonne. Ihmeellinen on tämä pallo kaikkine elämineen.

Possu Orf sai aattoherkuksi hunajamelonia. Orf on ollut meillä jo viisi vuotta.

Aattona pöytä oli täynnä perhettä ja läheisiä, joulupäivänä puolestaan meille rantautui flunssa. Humu alkoi ontua toista etustaan ja yksi kanoista joutui nokituksi. Kanamity Jane saikin yksityishuoneen kanalassa ja näyttää onneksi toipuvan siellä hyvin. Joulumusiikkia, hyvää ruokaa, herkkuja, yhdessäoloa. Tämän lauman kanssa pakettiin kuuluu myös lähes jatkuva sairasosasto ja huoli. Mutta elämäähän tämä, kaikkineen.

Aaton paras hetki on aina, kun ipanat ovat nukahtaneet ja elukat on hoidettu yöpuilleen. Minä pääsen Miehen kainaloon sohvalle leffan ja konvehtirasian kanssa. Miiru-kissa on ilahduttavan sosiaalinen ja hellyydenkipeä, joten samalta sohvalta kuuluu nyt ihanan kodikasta kehräystä.

Meillä joulunaika jatkuu vielä loppiaiseen. Silloin itämaan tietäjät lopulta löysivät perille lahjoineen. Minusta vain tuntuu tylyltä julistaa joulu päättyneeksi heti joulunpyhien jälkeen ja jättää tietäjä-parat yksin vaellukselleen. Tästä ei ole kiire pois.

Käsitöiden näkökulmasta vuosi 2017 oli minulla katovuosi. En muista, milloin olisi viimeksi ollut näin luovuus hukassa ja into kateissa.

Alkuvosi meni sairastuneita hevosia hoitaessa. Halvaantunut Roki tarvitsi hoitoineen paljon aikaa ja tietysti koko lauma, vaikka muilla tauti olikin lievempi. Akvaariota riivasi sitkeä pilkkutauti ja vesi vaihdettiin osittain joka toinen päivä ja kanalassakin sairasosasto oli koko ajan kansoitettu. Helmikuussa aloitin uuden työn puhelinmyyjänä ja en tiedä mistä onnistuin repimään päättäväisyyden opiskella myyntiä myös itsekseni. Kannoin kirjastosta vinot pinot myynti-, markkinointi- ja puhetaidon kirjoja ja luin netistä joka linkin, jonka myyntityöstä löysin. Se oli kamalaa, mutta palkitsevaakin aikaa. Puhelinmyynnin aloittaminen 45-vuotiaana ei ole ihan helppo juttu ja sain koko ajan potkia itseäni jonkin kynnyksen yli, mutta olin päättänyt oppia. Ja opin! Vaihdoin firmaa lehtimyyntiin ja työ alkoi tuntua kivaltakin.

Kevään korvalla alkoi käsillä olla taas aikaa. Pengoin lankavarastojani ja aloin neuloa. Ensin pitkät kirjoneulesukat itselleni:

Sitten samalla inspiraatiolla Auroralle:

Ja vielä yksi pari Aretalle:

Yhden pienen tilaustyön kevään aikana ompelin: kaksi essua. Samoilla langoilla sitten taisikin kone olla loppukesän :D Eniten kone tikkasi hevosten loimien korjausta.

Yksi inspiraatio sentään iski kesällä. Kirppisreissuilla minulle olivat huhuilleet kauniin väriset miesten paidat. Monessa oli kulumaa kauluksessa ja hihoissa, mutta miten kauniin värisiä! Halusin tehdä niistä itselleni hameen.

Kiva siitä tulikin ja kesällä tuli pidettyä paljon. Tämän alle sopii nätisti tyllialaushamekin, sen verran kellohelmainen ja runsas tästä tuli. Ihan lemppari farkkutakin ja vanhojen bootsien kanssa.

Kesällä innostuin opettelemaan virkkausta. Olen siinä kamalan hidas enkä todellakaan taitava, ohjeetkin on mulle ihan hepreaa enkä tiedä mikä on mikäkin silmukka. Tämä kukka on osa jättiurakkaa, jonka aion tehdä vielä loppuun. Olisikohan sen valmiiksi saattaminen mun uudenvuodenlupaus?

Loppusyksystä ripustin luurit naulaan ja virittelin verkkoja sijaisperherintamalle. Mitään niihin ei tarttunut, joten joulunajan myyntitapahtumat alkoivat kutsua. Niihin tein käytetyistä hevosenkengistä tallitontun ovia.

Täytyy myöntää, että ompelukoneen ääreen sain patistaa itseäni. Se olisi ehkä saattanut jopa jäädä (harkitsin joulumyyjäisiä ihan tonttuovi-pipari-kuivakakku-linjalla), mutta olin jo kesällä luvannut ommella pari heppaa jouluksi.

Siitä se taas lähti ja ompelun ilokin löytyi. Tein heppoja ja varusteita. Päivitin kaikkien kaavojakin.

Ihan uusina ompelin yksisarvisia. Näitä en yrityksen aikana uskaltanut tehdä, sillä pelkäsin tuon sarven olevan liian heikko leludirektiiveihin. Ehkä olisi pitänyt olla rohkeampi, sillä nämä otettiin ilolla vastaan.

Jouluturneen myötä ompelublokki on selätetty ja nyt pitkästä aikaa olisi intoa ommella vatteita itselle ja ipanoille. Täytyy päästä kangaskaupoille, sillä omat kangasvarastot ovat tyhjät.

Naisella on oikeus vaihtaa mielipidettään ja tehdä 180 asteen käännös, eikö niin? Meillä on sairastettu joulusta asti, koko perhe vuoronperään ja yhdessä ja jotenkin se kruunasi vuoden 2017 niin, että sain tarpeekseni koko vuodesta. Ikinä meillä ei ole ennen uuttavuotta siivottu joulua pois, mutta nyt tehtiin niin. Aarrearkkuihin pakattiin jopa ikkunoiden valotähdet, jotka meillä normaalisti ovat pääsiäiseen asti. Vain joulukukat jäivät vielä: nuppuasteelle jumittanut jouluruusu, muutama hyasintti ja jo muutaman lehden pudottanut joulutähti. Punainen keittiökin tökkii nyt, vaikka olenkin sitä rakstanut pian kymmenen vuotta. Jos pääsen ihmisten töihin tänä vuonna, niin keittiössä vaihtuu väri!

Olohuone on aika entisellään sitten vuoden takaisten bloggailujen. Ison amerikanarkun kaveriksi lyhensimme jalat tuosta vihreästä pikkupöydästä, jonka monta vuotta sitten löysin rompetorilta. Sille ei ole oikein löytynyt paikkaa ja en ole jalkojen pätkäisyyn aikaisemmin raaskinut ryhtyä, mutta se on nyt tuossa paikallaan tosi mieluinen. Ja nyt mahtuu koko perhe olohuoneeseen pelaamaan lauta- ja korttipelejä.

Kuusen paikka oli tuolla keittiönpään nurkassa. Siihen tuli nyt tallinvintillä varastossa uinaillut pieni kulmakaappi. Sen päälle pitää metsästää kirppisreissuilta sopiva lamppu. Vihreää kautta mulle selvästi pukkaa: veden- ja koivunvihreät sävyt näyttävät nyt tosi kauniilta.